COMBATIN OTTO KOSKIJOKI ISKI THAINYRKKEILYN 2026 SM-KULTAA LAHDESSA 14.2.2026
Thainyrkkeilyn SM-kilpailut 2026 huipentuivat viikonloppuna Lahden Total Centerissä. Combat Academy of Finlandin joukkueen kirkkaimpana tähtenä loisti Otto Koskijoki, joka iski vakuuttavasti SM-kultaa miesten -81 kg sarjassa.
Lahden SM-viikonloppu 13.–15. helmikuuta oli täynnä intensiivisiä kohtaamisia. Vaikka sairastumiset ja loukkaantumiset karsivat Combat Academy of Finlandin rivejä viime metreillä, kehään noussut kolmikko osoitti periksiantamatonta asennetta tuomalla kotiin koko mitalisuoran: kultaa, hopeaa ja pronssia.
Miesten Senior -81 kg sarjan finaalissa nähtiin varma ja vauhdikas suoritus, kun Otto Koskijoki kohtasi Chitaladan Jimi Lehtisen finaalissa. Otto on ottanut viimeisen puolen vuoden aikana merkittäviä kehitysaskeleita erityisesti teknisellä puolella, vaikka syksyn kilpailukausi jäi harmittavan loukkaantumisen vuoksi rikkonaiseksi. Pitkäjänteinen ja laadukas harjoittelu realisoitui kehässä ihailtavana kovuutena ja kirurgisena tarkkuutena, jota vastustaja ei kyennyt murtamaan missään vaiheessa kolmen kovan erän aikana millään osa-alueella. Tasaisen varma ja kypsä työskentely palkittiin ansaitulla kolmannella (3) Suomen mestaruudella, mikä osoittaa Oton palanneen kehiin vahvempana kuin koskaan.
Pyry Niittynen (-63,5 kg) kohtasi lauantain semifinaalissa Helsinkiläisen Strengellin, jonka kokemus huomattavasti raskaammista sarjoista näkyi kehässä selvänä voimaetuna. Ottelu muodostui Pyryn kannalta epäedulliseksi ja kuluttavaksi lähiotteluksi, jossa vastustaja pystyi hyödyntämään fyysisyyttään. Vaikka Pyry vastasi haasteeseen kovalla asenteella, painivoittoiset tilanteet käänsivät pisteet vastustajan kulmaan. Pyrylle kotiintuomisina vuoden 2026 kisoista on arvokas SM-pronssi, joka osoitti miehen kyvyn haastaa kenet tahansa vaikeista asetelmista huolimatta.
Otto Eilittä (-63,5 kg) raivasi tiensä finaaliin perjantain haastavan semifinaalivoiton jälkeen. Sunnuntain finaalissa kovimmassa paikassa ”kuti jäi kuitenkin piippuun”, ja suurin otteluterä tylsyi hienoiseen jännitykseen. Vaikka kirkkain mitali jäi tällä kertaa saavuttamatta, SM-hopea on hieno aloittelevan ottelijan palkinto ja jatkumoa Oton vahvalle, koko vuoden kestäneelle nousujohteiselle kehitykselle. Tämä kokemus antaa arvokasta oppia matkalla kohti tulevia koitoksia.
Vaikka SM-mitalit ovat kotimaassa arvostettuja, kansainvälinen thainyrkkeily on maailma, jossa vaatimustaso kasvaa eksponentiaalisesti heti rajojen ulkopuolella. Erityisesti miesten sarjoissa maailman kärki on armoton: mitalipeleihin nouseminen vaatii tyypillisesti 30–50 kovaa ottelua, joista merkittävän osan on oltava kansainvälisiä turnauksia. Miesten A-sarjan IFMA-maailmanmestaruus edellyttääkin usein jo 50–80 ottelun tuomaa rautaista rutiinia, ellei kyseessä ole poikkeuksellinen lahjakkuus. Suomen MM-tasosta kertoo karu fakta: viimeisin suomen miesten saavuttama amatöörien maailmanmestaruus iskettiin vuonna 2003.
Tie huipulle vaatii jatkuvaa kilpailurutiinia, sillä vain kehäkokemus kasvattaa arvokisoissa vaadittavaa kovuutta. Huipulle tähtäävän nuoren urheilijan tulisi otella vähintään 6–10 kertaa vuodessa. Aktiivinen kilpaileminen on ainoa keino kasvattaa arvokisoissa vaadittavaa kehäkovuutta ja taktiikkaa. Vaikka taito ja kunto rakennetaan kotisalilla, todellinen menestys punnitaan aktiivisen kilpailemisen kautta. Jokainen ottelu on kohdattava 110 % asenteella – tällöin tappiokin jalostuu välttämättömäksi työkaluksi matkalla kohti maailman kärkeä.
Vaikka Combat Academy of Finlandin kovin kärki – Niko Korventaus, Abdi Khalif ja Jennika Vainio – jätti vuoden 2026 SM-kilpailut väliin, heidän panoksensa joukkueen eteen oli korvaamaton. Lahden kisoissa Korventaus ja Khalif nähtiinkin jakamassa taktisia neuvoja kehäkulmassa, piiskaten tiimitoverinsa huippusuorituksiin – Kiitokset Nikolle ja Abdille!
Seuraavaksi Niko ja Abdi siirtää katseensa kevään suurkoitokseen: 16. toukokuuta Tampereen Nokia Arenalla järjestettävään Ice Cage 7 -tapahtumaan. Kyseessä on Pohjoismaiden suurin kamppailutapahtuma, jossa yleisölle tarjoillaan thainyrkkeilyn lisäksi vapaaottelun, potkunyrkkeilyn ja nyrkkeilyn parhaimmistoa. Liput ja lisätiedot löytyvät suoraan viralliselta sivustolta: icecage.fi.
Samaan aikaan moninkertainen mestari Jennika Vainio keskittyy täysillä loukkaantumisesta toipumiseen. Kuntoutus on jo täydessä käynnissä, ja tavoite on selvä: paluu kehään dominoimaan omaa sarjaansa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Combat Academy of Finlandin ajantasaiset käyntiosoitteet ja suorat linkit:
Kotisivut: combat.fi
Instagram: @combatacademyoffinland
Facebook: Combat Academy of Finland
Sijainnit:Sörnäinen: Sörnäisten rantatie 29, Helsinki
Myyrmäki: Liesikuja 7, Vantaa
Sähköposti: info@combat.fi
#CombatAcademyOfFinland #CAF #Thainyrkkeily #SM2026 #MuayThaiFinland #IceCage7 #Kamppailuurheilu #KultaaTulossa #Lahti #PyryNiittynen #OttoKoskijoki #OttoEilittä #NikoKorventaus #AbdiKhalif #jennikavainio